Neljäs kurssitehtävä tuntui vaikealta, koska en ensiksi tiennyt, millaisilta sosiaalisen median foorumeilta hakisin vinkkejä. Teen kyllä väitöskirjaa, mutta väitöskirjani kohdistuu koulutukseen, joka on suunnattu seurakuntaympäristöön. Seurakuntaympäristö tulee myös todennäköisesti olemaan se konteksti, johon osaamistani markkinoin. Niinpä päädyin googlaamaan erilaisilla yhdistelmillä hakusanoista “church”, “christian”, “social media” ja “blogs”. Löysinkin heti yhteenvetoja erilaisista kristillisistä blogeista, sosiaalista kohtaamispaikoista, musiikkifoorumeista, kristittyjen deittipalveluista ynnä muista. Näissä kaikissa oli hyödynnetty hyvin erilaisia sosiaalisen median palveluja: oli mahdollisuus keskusteluun, verkostoitumiseen ja mainontaan. Ensimmäinen ajatukseni olikin, että eihän sosiaalisen median kenttään mahdu enää mitään uutta, koska kaikki on jo keksitty. Suomalaisia sivustoja löytyikin sitten jo vähemmän. Varsinkaan ammatillisesta näkökulmasta rakennettuja blogeja ei juurikaan ollut. 

Googlauskierros opetti minulle lähinnä sen, että kristilliset sosiaalisen median foorumit keskittyvät suurimmaksi osaksi teologiseen pohdintaan. Sellaisen blogin pitämiseen minusta ei kuitenkaan olisi, koska en ole teologi. Se, mitä kuitenkin voisin tehdä, olisi panostaa nimenomaan omaan osaamiseeni, eli Elämän avaimet –koulutuksen aihepiiriin (= omien lahjojen ja kutsumuksen löytämiseen) liittyvistä asioista bloggaamiseen. Voisin laajentaa luomiani koulutuksen nettisivuja (www.elamanavaimet.net) vuorovaikutteisemmaksi. Tähän mennessä en ole tehnyt sivuston suhteen mitään muuta kuin tuottanut sinne sisällön, jota en ole paljoakaan päivittänyt. Keskustelulle, verkostoitumiselle ja sisältöjen jakamiselle en ole antanut mahdollisuutta.

Kysynkin nyt itseltäni, että olisiko minulla aikaa, kiinnostusta ja energiaa aktivoitua noiden muidenkin kategorioiden kanssa? Edelleen siis kamppailen jonkinlaisen vastarinnan kanssa. En haluaisi ”tyrkyttää itseäni” ja ”roikkua netissä”. Nämä ilmaukset jo kertovat ennakkoasenteestani sosiaalisen median laajempaan hyödyntämiseen. Mikäli haluan todella kehittyä sosiaalisen median käyttötaidoissani, ensimmäinen askel olisi siis muuttaa asennetta. Ja tietysti ryhtyä toimeen! 

Aallon & Uusisaaren (2010) erittelemät verkkoidentiteetit (työrooliin liittyvä, yksityinen ja ammatillinen julkinen) selkeyttivät jollain tavalla omaa pohdintaani sosiaalisessa mediassa viestimisestä. Vaikka en ole tähän asti tietoisesti pohtinut näitä eri identiteettejä, olen tiedostamattani pyrkinyt luovimaan eri identiteettien välillä SoMessa viestiessäni. Facebook-kavereinani on henkilöitä kaikkien näiden eri identiteettien/roolien piiristä, ja olenkin tiedostanut sen, että he kaikki pystyvät seuraamaan Fb-statuksiani ja muuta toimintaani. Tästä syystä olen ollut todella harkitseva sen suhteen, että mitä siellä kirjoitan ja pyrkinyt viestimään muistaen ”muodollisimman” (eli ammatillisen) identiteettini. Yksityinen verkkoidentiteettini on luonnollisestikin tällöin jäänyt ohueksi.

Olisin tietysti voinut alun perin tehdä selkeämmän linjauksen sen suhteen, että mitä identiteettiä pyrin Facebookissa vahvistamaan. Yksi vaihtoehto olisi ollut se, että olisin ottanut Fb-kavereikseni vain ystäviäni ja sukulaisiani, ja keskittynyt työroolin kautta tapahtuvaan viestimiseen tai julkisen ammatillisen identiteetin luomiseen muissa foorumeissa, kuten LinkedIn-palvelimessa. Toisaalta en pysty enkä haluakaan välttämättä tehdä niin selkeää linjausta esimerkiksi ystävien ja työkavereiden välillä. Samoin en myöskään kaipaa sitä, että voisin viestiä Facebookissa henkilökohtaisemmin: siihen on olemassa yksityisemmät viestintäkanavat.

Vierastan laskelmoitua ammatillisen julkisen identiteetin tai henkilöbrändin luomista. Uskon kuitenkin, että käsitys ammatillisesta kompetenssistani muotoutuu joka tapauksessa niiden henkilöiden mielissä, jotka seuraavat viestintääni sosiaalisessa mediassa. Jos en kiinnitä yhtään huomiota viestintääni, ammatillinen identiteettini voi muotoutua sellaiseen suuntaan, jota en halua.

Olen esimerkiksi pohtinut erään lapsuudenystäväni statuspäivitysten merkitystä hänen ammatilliselle identiteetilleen. Tämän seurakunnassa työskentelevän ystäväni statuspäivitykset koskevat pääosin laihdutuskuuria (sisältäen kuvia sen onnistumisesta), uutta kampausta tai uusia sisustustavaroita. Vaikka nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, ne eivät mielestäni viestien enemmistönä ollessaan vahvista hänen identiteettiään syvällisenä, toisista kiinnostuneena ja Jumalaa palvelevana ammattilaisena (ominaisuuksia, joita kentien odotetaan kirkon työntekijältä).

Eräällä aiemmalla kurssilla yhteisöviestinnän dosentti Vilma Luoma-aho antoi mielestäni hyvän ohjesäännön sosiaalisessa mediassa viestimiseen: 80% viestien sisällöstä tulisi olla viittauksia toisten ajatuksiin, ja 20% ”oman torven soittoa”. Tätä olen yrittänyt noudattaa. Ammatillista julkista identiteettiäni ajatellen voisin tarkentaa tätä vielä siten, että 80% päivitysten, tägien ja blogikommenttien sisällöstä tulisi joko liittyä osaamisalueeseeni tai täydentää sitä jollain tavalla. Siinä lopussa 20 prosentissa voisi sitten olla myös jotain henkilökohtaisia ajatuksia tai kuulumisia.

Ystäväpariskunta toi minulle tuliaiseksi kirjan “Everyone Communicates – Few Connect” (John C. Maxwell) ja saatesanoiksi he sanoivat, että kirjan otsikko sopii minulle, koska osaan luoda ihmisiin yhteyden.

Uskon itsekin, että vahvuuteni viestinnässä ja vuorovaikutuksessa on juuri yhteyden luominen. Osaan asettua toisen ihmisen asemaan ja kommunikoida “samalla kielellä” keskustelukumppanini kanssa. Myös kouluttajana pyrin luomaan kuuntelijoihini yhteyden ja tekemään opetustilanteesta vuorovaikutteisen. Lisäksi vahvuuksiani ovat kuuntelutaito ja positiivinen asennoituminen keskustelukumppaniini. Valkosen (2003) mainitsemista viestintäkompetenssin osa-alueista selkeästi vahvin alueeni on siis viestintämotivaatio ja vuorovaikutustaidot.

Tunnistan itsestäni suomalaisen viestintäkulttuurin piirteitä erityisesti siinä, että pyrin välttämään erimielisyyden ilmauksia ja säilyttämään harmonian keskustelutilanteissa. Empaattisuuden ja yhteyden rakentamisen kääntöpuolena on kuitenkin taipumus miellyttämiseen ja omien mielipiteiden lieventämiseen, mikäli ne ovat täysin vastakkaisia keskustelukumppanini kanssa. Kehittämiskohteena viestintätaidoissani olisi siis suoruuden ja vaikeista asioista viestimisen harjoitteleminen sekä sen myöntäminen, etten voi miellyttää kaikkia tai saavuttaa harmoniaa kaikissa viestintätilanteissa.

Yhteyden saavuttaminen on paljon vaikeampaa sosiaalisessa mediassa kuin kasvotusten: Viestinnän keinot ovat huomattavasti rajallisemmat, ja usein ei edes tiedä, että ketkä kaikki ovat viestin vastaanottajina. Ehkäpä juuri tämän vuoksi koen viestinnän sosiaalisessa mediassa hyvin haasteelliseksi, ja otan varmaan turhankin paljon paineita siitä, että viestinkö sitä mitä haluan ja ymmärretäänkö minut oikein. Haluaisin oppia tietynlaista rohkeutta ilmaista tarvittaessa mielipiteeni silläkin uhalla, että väärinymmärryksiä tulee.

Toisaalta ajattelen myös siten, ettei sosiaalisen median tarkoituksena olekaan yhteyden luominen ja vuorovaikutuksen syntyminen. Mutta mikä se sitten on? Verkostoituminen? Markkinointi? Varmasti yksi tämän kurssin tavoite omalla kohdallani onkin juuri se, että voisin oppia sosiaalisessa mediassa viestimisen pelisääntöjä ja kehittyä viestintätaidoiltani siten, että pystyisin muokkaamaan viestintätyyliäni viestintätilanteen mukaan.

Hei!

Olen Elina Rautio, kasvatustieteen jatko-opiskelija ja aikuiskouluttaja. Teen toimintatutkimusta omien lahjojen ja kutsumuksen löytämiseen tähtäävästä, seurakuntaympäristöön suunnitellusta, Elämän avaimet (LifeKeys) -koulutuksesta. Haaveenani on jatkaa kyseisen koulutuksen parissa myös valmistumiseni jälkeen, joten etsin tällä kurssilla keinoja omaan osaamisen markkinointiin nimenomaan koulutukseen liittyvän osaamiseni näkökulmasta.