Aallon & Uusisaaren (2010) erittelemät verkkoidentiteetit (työrooliin liittyvä, yksityinen ja ammatillinen julkinen) selkeyttivät jollain tavalla omaa pohdintaani sosiaalisessa mediassa viestimisestä. Vaikka en ole tähän asti tietoisesti pohtinut näitä eri identiteettejä, olen tiedostamattani pyrkinyt luovimaan eri identiteettien välillä SoMessa viestiessäni. Facebook-kavereinani on henkilöitä kaikkien näiden eri identiteettien/roolien piiristä, ja olenkin tiedostanut sen, että he kaikki pystyvät seuraamaan Fb-statuksiani ja muuta toimintaani. Tästä syystä olen ollut todella harkitseva sen suhteen, että mitä siellä kirjoitan ja pyrkinyt viestimään muistaen ”muodollisimman” (eli ammatillisen) identiteettini. Yksityinen verkkoidentiteettini on luonnollisestikin tällöin jäänyt ohueksi.

Olisin tietysti voinut alun perin tehdä selkeämmän linjauksen sen suhteen, että mitä identiteettiä pyrin Facebookissa vahvistamaan. Yksi vaihtoehto olisi ollut se, että olisin ottanut Fb-kavereikseni vain ystäviäni ja sukulaisiani, ja keskittynyt työroolin kautta tapahtuvaan viestimiseen tai julkisen ammatillisen identiteetin luomiseen muissa foorumeissa, kuten LinkedIn-palvelimessa. Toisaalta en pysty enkä haluakaan välttämättä tehdä niin selkeää linjausta esimerkiksi ystävien ja työkavereiden välillä. Samoin en myöskään kaipaa sitä, että voisin viestiä Facebookissa henkilökohtaisemmin: siihen on olemassa yksityisemmät viestintäkanavat.

Vierastan laskelmoitua ammatillisen julkisen identiteetin tai henkilöbrändin luomista. Uskon kuitenkin, että käsitys ammatillisesta kompetenssistani muotoutuu joka tapauksessa niiden henkilöiden mielissä, jotka seuraavat viestintääni sosiaalisessa mediassa. Jos en kiinnitä yhtään huomiota viestintääni, ammatillinen identiteettini voi muotoutua sellaiseen suuntaan, jota en halua.

Olen esimerkiksi pohtinut erään lapsuudenystäväni statuspäivitysten merkitystä hänen ammatilliselle identiteetilleen. Tämän seurakunnassa työskentelevän ystäväni statuspäivitykset koskevat pääosin laihdutuskuuria (sisältäen kuvia sen onnistumisesta), uutta kampausta tai uusia sisustustavaroita. Vaikka nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, ne eivät mielestäni viestien enemmistönä ollessaan vahvista hänen identiteettiään syvällisenä, toisista kiinnostuneena ja Jumalaa palvelevana ammattilaisena (ominaisuuksia, joita kentien odotetaan kirkon työntekijältä).

Eräällä aiemmalla kurssilla yhteisöviestinnän dosentti Vilma Luoma-aho antoi mielestäni hyvän ohjesäännön sosiaalisessa mediassa viestimiseen: 80% viestien sisällöstä tulisi olla viittauksia toisten ajatuksiin, ja 20% ”oman torven soittoa”. Tätä olen yrittänyt noudattaa. Ammatillista julkista identiteettiäni ajatellen voisin tarkentaa tätä vielä siten, että 80% päivitysten, tägien ja blogikommenttien sisällöstä tulisi joko liittyä osaamisalueeseeni tai täydentää sitä jollain tavalla. Siinä lopussa 20 prosentissa voisi sitten olla myös jotain henkilökohtaisia ajatuksia tai kuulumisia.